LIITTEET
LUVUT
JEHOVA JUMALA henkeytti monia Raamatun profeettoja kirjoittamaan muistiin yksityiskohtia luvatun Messiaan syntymästä, palveluksesta ja kuolemasta, jotta voisimme tunnistaa hänet. Nuo kaikki ennustukset täyttyivät Jeesuksessa Kristuksessa. Ne ovat hämmästyttävän tarkkoja ja yksityiskohtaisia. Tätä valaisee muutama profetia, joissa kerrottiin ennalta Messiaan syntymään ja lapsuuteen liittyviä tapahtumia.
Profeetta Jesaja ennusti, että Messias olisi kuningas Daavidin jälkeläinen (Jesaja 9:7). Jeesus syntyikin Daavidin sukuhaaraan (Matteus 1:1, 6–17).
Profeetta Miika ennusti, että tuosta lapsesta tulisi aikanaan hallitsija ja että hän syntyisi ”Betlehem-Efratassa” (Miika 5:2). Jeesuksen syntymän aikoihin Israelissa oli kaksi Betlehem-nimistä kaupunkia. Toinen sijaitsi Nasaretin lähellä maan pohjoisosassa ja toinen Jerusalemin lähellä Juudassa. Tätä Jerusalemin lähellä olevaa Betlehemiä sanottiin aiemmin Efrataksi. Jeesus syntyi siellä, aivan kuten oli ennustettu (Matteus 2:1.)
Raamatussa kerrottiin ennalta myös, että Jumalan Poika kutsuttaisiin ”Egyptistä”. Jeesus vietiin lapsena Egyptiin ja tuotiin sieltä takaisin Herodeksen kuoleman jälkeen, ja näin ennustus täyttyi. (Hoosea 11:1; Matteus 2:15.)
Taulukossa [”Ennustuksia Messiaasta”] otsakkeen ”Ennustus” alla olevissa raamatunkohdissa mainitaan yksityiskohtia Messiaasta. Vertaa niitä otsakkeen ”Täyttymys” alla oleviin raamatunkohtiin. Se vahvistaa uskoasi Jumalan sanan totuudenmukaisuuteen.
Pidä raamatunkohtia tutkiessasi mielessä, että nämä profeetalliset jakeet kirjoitettiin muistiin satoja vuosia ennen Jeesuksen syntymää. Jeesus sanoi: ”Kaiken, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen lakiin ja Profeettoihin ja Psalmeihin, on täytyttävä.” (Luukas 24:44.) Voit tarkistaa omasta Raamatustasi, että ne tosiaan täyttyivät – jokaista yksityiskohtaa myöten!
| TAPAHTUMA | ENNUSTUS | TÄYTTYMYS |
|---|---|---|
| Syntyy Juudan heimoon | 1. Mooseksen kirja 49:10 | Luukas 3:23–33 |
| Syntyy neitsyestä | Jesaja 7:1 | Matteus 1:18–25 |
| Kuningas Daavidin jälkeläinen | Jesaja 9:7 | Matteus 1:1, 6-17 |
| Jehova tunnustaa Pojakseen | Psalmit 2:7 | Matteus 3:17 |
| Häneen ei uskota | Jesaja 53:1 | Johannes 12:37, 38 |
| Saapuu Jerusalemiin aasilla | Sakarja 9:9 | Matteus 21:1-9 |
| Kavaltaja tulee lähipiiristä | Psalmit 41:9 | Johannes 13:18, 21-30 |
| Kavalletaan 30 hopearahasta | Sakarja 11:12 | Matteus 26:14-16 |
| Vaikenee syyttäjiensä edessä | Jesaja 53:7 | Matteus 27:11-14 |
| Vaatteista heitetään arpaa | Psalmit 22:18 | Matteus 27:35 |
| Herjattavana paalussa | Psalmit 22:7, 8 | Matteus 27:39-43 |
| Yhtään luuta ei murreta | Psalmit 34:20 | Johannes 19:33, 36 |
| Saa rikkaiden hautapaikan | Jesaja 53:9 | Matteus 27:57-60 |
| Herätetään ennen turmeltumista | Psalmit 16:10 | Apostolien teot 2:24, 27 |
| Korotetaan Jumalan oikealle puolelle | Psalmit 110:1 | Apostolien teot 7:56 |